tiistai 15. elokuuta 2017

Kylmästä kylmempään - tulen vielä sukkia tekemään


Ei tullut kyllä tänä vuonna kesää ollenkaan, lämpimät ja sateettomat päivät on laskettavissa yhden käden sormista ja varmasti jatketaan vain kylmempään päin. Siinämielessä se, että juuri tänä kesänä päätin neuloa sneacker-villasukkia on ehkä hieman hassua. Minähän kuljen A-I-N-A villasukat jalassa ja "keveämmille" kesäsukille olisikin ollut tarvetta useampana kesänä. Tämä kesä on kuitenkin menty paksuilla talvisukilla. Onneksi kesä tulee taas ensi vuonna ja nämä pääsevät vielä käyttöön.


Taina Anttilan tennarisukka on ollut Ravelry jonossa pitkään ja nyt päätin jämälankakoria keventää parin parin verran. Eipä näihin kauheasti lankaa mennyt, mutta kuluivat varastot 41 ja 43 gramman verran.

On vähän hullunkurista aloittaa sukka ja sitten mennäänkin suoraa kantapäähän. Niin tottunut tahkoamaan sitä vartta, että ihan ihmettelee kun se ei kerkiä alkamaankaan. Taisi muutama rivi liikaa tulla tuota joustinneulosta yhteen jos toiseenkin sukkaseen.


Malli on tosi kivan näköinen, näin kirjavaksi raidoitetuissa sukissa tuo värikkään osion pintaneule ei juurikaan tule esiin mutta minusta siinä on pieni timanttikuvio. Täytynee joskus tehdä vielä pari yksivärisestä. Jalassa pysymisestä tai muutoin mallin toimivuudesta en kyllä osaa antaa vielä mitään mielipidettä. Ei ole tullut nilkkasukka-ilmoja vieläkään. Ehkä siis ensivuonna. Nyt kaivetaan esiin paksummat sukkalangat.



Lanka: Fingering-jämiä
Puikot: 2,25



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...