perjantai 10. maaliskuuta 2017

Sukkia hyväntekeväisyyteen


En juurikaan neulo varsinaisiin hyväntekeväisyys-kampanjoihin sukkia tai mitään muutakaan. Neulomisessa on kuitenkin aika työ ja pelkään tuotosten menevän käyttämättä roskiin. Joten parempi neuloa vain itselleni tai sellaisille joiden tiedän arvostavan käsintehtyä tuotetta. Nyt tein kuitenkin muutaman parin juhlavuonna syntyvien vauvojen keräykseen.



Valkoinen lanka on Teeteen primavera silkki-merinovillaa ja sininen Dropsin merinovillaa, molemmat jämälangoista. Näiden ei pitäisi kyllä kutittaa ketään! Vastaavia töppösiä olen neulonut tutuille aiemminkin ja heiltä olen saanut paljon kiitosta sen toimivuudesta ja ulkonäöstä, joten päätin tehdä näitä myös nyt. Töppösen ohje oli minulla tulostettuna ja onneksi, sillä nyt se on poistettu netistä. Alkuperäistä ohjetta muokkasin kyllä jonkinverran, sillä lankaa katkottiin ihan liian usein, ainakin tälläiselle päättelyä vihaavalle.


Hurjasti ovat ihmiset neuloneetkin töppösiä ja osassa sairaaloista kiintiö on jo täynnä! Lisää infoa löytyy virallisilta sivuilta  mikäli vielä haluat osallistua tähän tempaukseen.

Omani vein jo keräyspisteeseen, nyt toivon vain että päätyyvät arvostaviin käsiin ja käyttöön!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...