maanantai 22. helmikuuta 2016

ZZZ - Älä herätä nukkuvaa nallea!


Kun kuulin että siskolleni on tulossa toinen lapsi, kyselin jo hyvissä ajoin (!) tulevalta äidiltä olisiko tarvetta villaisille vaatteille. Toiveena oli haalari harmaan sävyissä. Edellisestä virheestä oppineena valikoin kasan malleja ja kyselin mikä niistä toimisi parhaiten. Pääsyin lopulta tähän Picklesin haalariin.  Ja se viimekertainen virhe oli valita vauvalle pujotettavaa mallia oleva villa-asu. Jäi käyttämättä hankaluutensa vuoksi.


Tämä malli on toivottavasti helpompi pukea pienen päälle ja käyttöikää lisäävät nuo käännettävät jalan ja käden käänteet. Lankana on ihana Drops Big Merino harmaana ja mustana. Valkoinen lanka, josta tein lisäksi tossut ja hatun, on teeteen Primavera (silkki+merino). Alkujaan olin suunitellut laittavani Paapiin nallenapit, mutta niiden muoto on hieman hankala. Joten päätin laittaa yhden vain koristeeksi jalkaan, käytännölklisyyden nimessä!


Malli: zzz-Jumpsuit
Lanka: Drops Big Merino sekä Teetee Primavera
Puikot:5


tiistai 16. helmikuuta 2016

Spur



Nämä ovat nyt sitten sitä modernia kirjoneuletta. Aivan mielettömän pitkiä langanjuoksuja! Harjoitteluvaiheessa ei tulisi käyttää näin ohutta lankaa... Hermot meinasivat mennä kun jälki ei ollut riittävän tasaista. Itselläni kun on kovin löysä käsiala, jota kirjoneule tuntuu vielä entisestään löysentävän. Mikähän kikka kolmonen tähän auttaisi?


Pidin paljon sukkien mallista. Sukan suussa pilkottaa hieman kontrastiväristä resorilankaa, mielestäni aika nerokas keksintö. Sukat pysyvät ylhäällä, mutta rumahko joustinneule ei näy. Kukkakuvio on kaunis ja erityisesti pidän siitä, miten kuvio toistuu sekä kantapäässä että varpaiden kavennuksissa. Värien valinnassakin onnistuin kohtalaisen hyvin. Huonossa valossa otetut kuvat tosin eivät aivan tee oikeutta väreille.


Ohjeen neuletiheys ainakin kerroksien osalta oli jotain aivan älytöntä. Jouduin jättämään yhden kukkakuvion pois, sillä se ei kertakaikkiaan olisi mahtunut. Tai olisi, mutta sitten sukat olisivat olleet kokoa minisukset. Vinkkejä neuletiheyden säätöön otetaan kernaasti vastaan. Usein silmukkaluku täsmää, mutta kerrokset eivät. Nämä tikuttelin nro 2. puikoilla eikä varaa jäänyt kyllä enää pienempiin siirtyä tai muuten sukka ei mahdu jalkaan.

Malli: Spur
Lanka: Roosanauha sukkalanka
Puikot: 2


tiistai 9. helmikuuta 2016

Väriongelmia



Tuossahan nuo langat ovat niin kauniina pinona, värien harmoniaa, sävysävyyn. Mikä voi mennä pieleen? No kaikki! Aloittelin siis ihanaa Wiola-takkia. Kävin Tampereelta hakemassa ison kasan lankaa ja innolla neuloin kunnes totesin että hei, Ei toimi!


Onneksi tajusin kuitenkin tehdä mallitilkun ensimmäiseksi (vastoin yleisiä käytäntöjäni). Tuostahan ihan suoraan näkee, että aivan liian vaalean värin olen valinnut kaveriksi vihreälle. Yläosaan kaavailtu pohjaväri toimii paljon paremmin. Ei auta kuin lähteä kauppaan uudelleen. Onneksi lähemmästä taitopisteen myymälästä löytyi yhtä sävyä tummempi lanka. Nyt olisi sitten varastossa ylimääräistä vaaleanruskeaa, se siitä lankalaihiksesta...


Uuden kerän haettuani alaosa alkaa näyttää juuri oikealta. Mutta mutta, miten käy tuon yläosan vaaleanpunaisen kanssa, väri ei ehkä sovikkaan... Joutuuko tässä taas uudelleen lankaostoksille.Värien parittaminen on kyllä yksi suurimmista ongelmistani.


Valitsin työhön Pirkanmaan kotityön Pirkka-langan, jossa on todella laaja värikartta ja aivan ihania sävyjä. Silti sopivien sävyjen löytäminen tuntuu vaikealta. Kaupassa lanka näytti aivan eri sävyiseltä kuin kotona. Toki valaistuksella on ihan älytön vaikutus väreihin. Lankakaupoissa pitäisi olla samanlainen valaistuksen vaikutuksen kokeilupöytä kuin esim. maalikaupoista löytyy. Tiedättehän mitä tarkoitan! Erityisen ihastunut väreistä olen tuohon turkoosiin, täytynee ostaa sitä ohuempana värinä ja neuloa takkiin sopiva huivin kunhan ennättää.

Pirkka langat värjärään ja vyötetään Suomessa, mutta ilmeisesti villa ja sen kehräys tapahtuu jossain muualla EU:a alueella. Tieto oli hyvin piilotettu ja jouduin hieman kyselemään sen perään. Vyyhdissä ei ollut mitään merkintää ja kotisivuillakin se oli monen mutkan takana. Mukavaa lankaa siitä huolimatta. 100% villaa, neulontatuntuma on pehmeä. Ja ainakin pieniosa työstä tehdään Suomessa!

Neulomisen lomassa sain inspiraatiota huivin lisäksi pipoon, johon olisi jo tupsukin valmiina. Ja nahkapaloista löytyy ihanasti väreihin sopivaa nahkaa, jos niistä vaikka rukkaset saisi aikaiseksi? Jatketaanpa neulomista ja tuumaillaan tuota vaaleanpunaista.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Talvinen vaunupeitto

Kirjoneuleen harjoitteluni jatkuivat vaunupeiton merkeissä. Innostuksen sain Missä neuloimme kerran blogista.Tämä malli oli ollut jo pitkään Ravelryssa suosikeissani, mutta fingering paksuisesta langasta peiton tikuttaminen ei tuntunut oikein innostavalta. Neulisti kuitenkin muistutti että taipuuhan se ohje paksummallekkin langalle. 


Käytin varastoista pois siniharmaan Sandnesgarn Smartin, jota olin saanut ylimääräisenä vuosia sitten tilatessani lankoja villapaitaan. Kaupan täti ei ollut huomannut katsoa värierää keristä (vai olisiko ollut harjoittelija?) ja osa olikin sitten täysin eri sävyä! Kauppias lähetti lisää lankaa ja sain pitää "väärän sävyiset" jotka nyt siis sanelivat sen kuinka iso peitosta tuli. Yksi kerä lisää ei olisi ollut pahitteeksi tai vaihtoehtoisesti olisin voinut jättää reunan joustinneuleen pois tai vaihtaa sen valkoiseksi.Valkoinen Karisma on puolestaan purettu siskoni neulomasta takista, joka ei sitten vastannutkaan odotuksia.

Mallia muokkasin niin että jätin valkopohjaisen kirjoneulereunuksen pois. Mielestäni se ei ollut kovin edustava, kuvio näytti joltain aivan muulta kuin lumihiutaleelta... Toistin tummapohjaisia lumihiutaleita niin pitkään kuin lankaa riitti, yhden kuviokerran jälkeen soveltelin hieman itse kuvioita reunaan.


Peitto tehdään siis pyöröpuikoilla ja leikataan lopuksi auki. Äärimmäisen kätevää, ei tarvitse tuskastella nurjanpuolen kierrosten kanssa. Neuleen aukileikkaaminenkaan ei ollut niin hirveää kuin se ensin kuulostaa. Toistaalta olin katsonut niin monta videota ja blogipostausta että luotin siihen että homma toimii. Ylä ja alareunaankin kuuluisi joustinneule, mutta minulta loppui siis lanka ja tein pelkät I-cord reunukset. 

Suunnittelija Pinnegurulta löytyy paljon erilaisia kirjoneulemalleja. Vaunupeittojakin on kesäisemmissä kuoseissa jos innostus iskee näin kevättä kohti mennessä. Itse haaveilin jo aloittavani seuraavaksi ruusupeiton, mutta näistä edellisistäkin tulee varmaan hankkiutua ensin eroon tai muutoin saada ne käyttöön.
 
Malli: Baby Blanket Snowflakes
Lanka: Drops Karisma ja Sandnesgarn Smart
Puikot:3,5 ja 4
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...